Teimme ystäväni tekstiilitaiteilija Hanna Tammisen kanssa näyttelyn käsinneulotuista käsineistä.

Loppujen aluksi -jämälankakäsineitä on pieni näyttely siitä, mitä syntyy, kun huolella säilytetyt jämälangat otetaan käyttöön. Meillä molemmilla taiteilijoilla on syvä rakkaus väreihin, pintoihin, kuvioihin ja tarinoihin. Kuviomallien yhdistämisestä ja värien sommittelusta rakentuu pieniä, ainutkertaisia kokonaisuuksia, jotka esteettisen hyvän lisäksi toimivat myös lämmittävinä ja suojaavina käsineinä.

Näyttelyn fokuksena ovat nimenomaan käsineet käyttöesineinä. Niiden valmistaminen vaatii esteettisen osaamisen lisäksi teknistä taitoa, sillä käsineen tulee istua käteen. Myös materiaalivalintojen tulee sopia käsineisiin, sillä käsineet kädessä on voitava toimia. Näyttelyn käsineet ovat pääosin villaa. Villa lämmittää niin kuivana kuin märkänäkin sekä tiheäksi neulottuna on hyvin kulutusta kestävä. Ja kun käsineistä aika jättää, villa käsineet voi kompostoida.

On suorastaan huvittavaa, kuinka pieniä lankanöttösiä sitä onkaan tullut säilyttäneeksi. Jotkin värit vain ovat tuntuneet niin arvokkailta, että ovat kulkeneet mukana jopa 40 vuotta. Monet nöttöset kantavat mukanaan myös tunnelmia ostohetkestä, neulomispaikoista ja jopa säistä. Ja jostain syystä juuri jämälangat ovat paljon inspiroivempia kuin uudet langat. Jos haluat katsoa aiempia neulottuja käsineitäni, ne löytyvät täältä: https://maijuahlgren.fi/project/neulottuja-sormikkaita-1999/

Hanna Tammisen verkkosivu löytyy täältä: https://hannatee.fi/

Loppujen aluksi-näyttely on esillä Forssan Textile Week 2024-tapahtumassa 15.8.-18.8.24. Näyttely löytyy tapahtuman ajan osoitteesta: Wahreninkatu 11. Sunnuntaina 18.8.20 klo 11-15 pidämme Kuviobuffaa, johon on vapaa pääsy. Halukkaat voivat tulla tutustumaan laajaan valikoimaan neulekuvioita ja kopioimaan niitä itselleen.

Forssa Textile Weekin info: https://www.forssatextileweek.fi/