Kisskiss -taidesukkikset syntyivät sukkaneulomon toimintaa esittävän dokumenttielokuvan seurauksena vuonna 1997. Dokumentissa kerrottiin  Suomessa sijaitsevasta Pohjoismaiden viimeisestä, toimivasta sukkahousuneulomosta.

Samaan aikaan minulla oli tarve keksiä taidekäsityöläisten joulumyyjäisiin sopiva tuote. Syntyi idea käsinvärjätyistä, uniikeista sukkahousuista. Sukkahousuista, jotka ovat yksittäiskappaleita kuten taideteoksetkin.

Työstin sukkatehtaan kakkoslaatuisista sukkahousuista ykköslaatuisia. Tällaisella työskentelyllä on oma terminsäkin: upcycling.

Syksyllä 1999 Helsingin Kulttuurikaupunki säätiö järjesti yhdessä Teollisuustaiteen liitto Ornamon kanssa suunnittelukilpailun, jonka tarkoituksena oli löytää tuliaistuote Kulttuuripääkaupunki 2000 -tapahtumaan. Kiss kiss-taidesukkahousut valittiin 12 tuotteen “Tuliaisia” -sarjaan.

Vuonna 2007 sarjaan tulivat uutuutena silkkipainetut printtisukkikset. Sukkahousuun silkkipainettuja kuvioita on useita. Aiheina on mm.:

-uhanalaisia eläimiä ja kasveja; Laulujoutsen-, Hämeen kylmäkukka- sekä Pukinpartalevä-printit

-rajantakaisesta Karjalasta, U.T. Sireliuksen tallentamia ristipistokirjonnan malleja; Elämänpuu sekä Karjalaisia kirjontoja

-henkistä tukea antavia elementtejä; Rakkautta, Voimaa, Rohkeutta ja Empatiaa

-katoavaa käsityöperinnettä esille nostavia; Himmeli, Vanhat pitsiliinat sekä Raumanpitsi

Yhteisenä nimittäjänä valituille painoprinttien aiheille on tuoda esille asioita, jotka uhkaavat jäädä aikamme jalkoihin.

Kisskiss-sukkiksilla on kotisivut osoitteessa www.kisskiss.fi

Vuosina 2016-17 Kisskiss on läpikäynyt suuren muutoksen. Suomalainen sukkaneulomo lopetti toimintansa ja näin uhkasi loppua myös Kisskissin tarina. Vaan Maiju Ahlgrén päätti toiminnan jatkuvan ja kontaktoi keskieurooppalaiseen sukkaneulomoon, joka pystyy myymään sukkahousut värjäämättöminä. Yhteistyön kehittyessä, on järjestynyt mahdollisuus myös hävikkisukkahousujen tilaamiseen.

Tällä htekellä Kisskiss-taidesukkikset käsittävät Printtisukkikset, Värisukkikset sekä erilaisia neuloskuviollisia sukkahousuja.

Vuonna 2017 Kisskiss-taidesukkisten visuaalinen ilme uudistettiin. Graafisen työn suoritti c.e.s-design.

Ja Kisskissin tarina jatkuu.