Kulkuja ja seikkoja -teos on tehty Taideyliopiston Sibelius-Akatemian neuvottelu- ja harjoittelutilaan. Tila sijaitsee Musiikkitalossa, Helsingissä. Teoksen tilaaja on Valtion taideteostoimikunta. Kulkuja ja seikkoja –teoksen lähtökohdaksi muodostui ajatus tilanteesta, jossa on syntymässä jotakin uutta. Heitetään ilmaan ajatuksia, toiveita, pelkoja tai muita huomioon otettavia seikkoja. Pikkuhiljaa ajatukset alkavat jäsentyä. Kuljetaan yhdessä kohti uutta. Tuo uusi voisi olla … Read More
Archives
Päätelmiä, 2015-2023-
Päätelmiä teos muodostuu kasvavasta sarjasta mietelauseita. Päätelmiä-sarjan ilmaan kirjotut mietelauseet ovat nykyversio vanhoille huoneentauluille, joita on pidetty kotien seinällä. Vanhemmissa huoneentauluissa on muistutettu mm. oman kodin arvosta, Jumalasta ja isänmaasta. Niiden arvomaailma on kummunnut vakauttamisesta, pysyvyydestä sekä yhtenäiskulttuurista. Kirjomani mietelauseet ovat uudelleen mietittyjä siten, että maailman pirstaloituessa yksilöllisemmäksi, on vastaukset arjen haasteisiin myös keksittävä … Read More
Jää hyvästi, 2010
Teos on tehty Kontulan vanhustenkeskuksen käyttöön. Vanhainkodin arkeen kuuluu myös elämän päättyminen. Kuolemantapauksia on Kontulan vanhustenkeskuksen johtajan arvion mukaan noin 30 vuodessa. Monikulttuuristuvassa Suomessa on tarpeen luoda uusia käytäntöjä. Ristin taittelu lakanasta vainajan rinnan päälle tai käsien asettaminen ristiin, ei ole itsestäänselvyys. Jokaisen elämän päättyminen on merkityksellinen hetki, ja siten siihen on hyvä myös … Read More
Arjen Louis Vuittonit 1-2, 2008
Arjen Louis Vuittonit osat 1 ja 2 saivat alkunsa pikku-uutisesta vuonna 2007. Uutisessa kerrottiin Ruotsissa käydystä keskustelusta, onko naisella oikeus maksaa Louis Vuitton käsilaukustaan 6500 euroa. Keskustelusta kehittyi merkillinen tasa-arvokeskustelu tyyliin: kyllä nainen voi maksaa käsilaukustaan niin paljon, koska mieskin maksaa paljon autostaan jne. Minua jäi kuitenkin vaivaamaan miksi kukaan maksaisi käsilaukusta niin paljon. … Read More
Elävät kuvat, 2005-2006
Helsingin seurakuntayhtymä tilasi minulta kirkkotekstiilit restauroituun Pitäjänmäen kirkkoon. Pitäjänmäen kirkko on valmistunut 1959. Sen on suunnitellut arkkitehdit Eija ja Olli Saijonmaa. Restauroinnissa kirkko kunnostettiin alkuperäiseen asuunsa ja valmistui se juhannukseksi 2006. Restauroinnin suunnitteli arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy. Pitäjänmäen kirkkoon ei aikoinaan hankittu omia kirkkotekstiilejä. Kunnostuksen yhteydessä tilattiin ensimmäiset juuri tätä … Read More
Oodi hyräilylle 1-4, 2005
Sarja ”Oodit hyräilylle” saivat alkunsa tekstiilihistorian kirjasta. Tekstiilifragmentteja on säilynyt vain vähän, sillä tekstiilimateriaali on maatuvaa ja katoavaa. Ajattelin korjata tilannetta ja etsin tekstiilejä, jotka vielä ovat olemassa, mutta uhkaavat kadota. Ja siten kirjoittaa historiaa väärinpäin eli nostaa seinälle ja näkyviin sen, mikä kerran oli jo siirretty ”lähiaikoina katoavien” laatikkoon. Kankaat ja vanhat vaatteet … Read More
Maa ja taivas, 2003
Sain vuonna 2003 tehtäväkseni suunnitella kirkkotekstiilit KilonRistin kappelisaliin. KilonRisti on Leppävaaran seurakunnan Kilon alueen toiminnan keskeinen tila. Kilo on espoolainen kasvukeskus. Alueen asukkaat, ja mahdolliset käyttäjät, ovat monista eri kulttuureista. Toimitilat ovat 6-kerroksisen asuinrakennuksen maantasokerroksessa, niin että ne osittain muodostavat oman siiven. Rakennuksen ja sen sisustuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Stefan Ahlman ja Marketta Järvi. … Read More
Kastemattomallisto, 2001
Keväällä 1999 Vieremän seurakunta järjesti yhdessä Pohjois-Savon käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen kanssa kaste- ja rukousmattojen suunnittelukilpailun. Sijoituin kilpailussa ensimmäiseksi ehdotuksillani. Ehdotukseni saivat kiitosta tuoreesta otteesta sekä kristillisen symboliikan oivaltavasta käsittelystä. “Usko”, “Toivo” ja “Rakkaus” mattojen idea on, että vaaka-asennossa ne toimivat kastemattoina, jolloin sylikummit yhdessä lapsen kanssa seisovat matolla. Pystyasennossa matto toimii rukousmattona, jolloin rukoilijan … Read More
Hiljalleen syntynyt, 2000
”Hiljalleen syntynyt”-tilateos kantaa sisällään lapsuus- ja kehitystarinan. Työ kertoo irtipääsemisestä ja irtipäästämisestä. Työ muodostuu polyamidi siimaverkosta, joka on työn toisessa päässä tiukka ja täsmällinen, ja joka purkautuu kohti toista laitaa mentäessä. Lisäksi työssä onkaritsanvillaa, jota olen huovuttant verkkoon kiinni. ”Hiljalleen syntynyt” on herkästi valoon reagoiva työ. Siimaverkko häviää ja ilmestyy riippuen valon määrästä ja … Read More
Selfsustaining Selfportraits, 2000
Sarja ”itsestään pystyssä pysyviä omakuvia” on tehty minitekstiilin formaattiin 20cm x 20cm x 20cm. Työt muodostuvat readymade lakanakangasnauhasta, jota jokaisessa työssä on 60 metriä eli vanhan kangaspakan mitan mukainen määrä. Työt ovat eräänlaisia materiaalikasaumia eivät kiinteitä esineitä. Töiden ideana on jatkuvan muutoksen mahdollisuus, joka ei kunnioita ulkoapäin asetettuja rajoitteita. Näyttelytilanteessa saattaa käydä niin, että … Read More