Tehdessäni tilaustyötä Kontulan vanhustenkeskukseen, oli yhtenä teosideana tehdä piknik-astiastot vanhusten ja omaisten käyttöön. Idea jäi kytemään, ja hankin sille rahoituksen muin konstein.

Vanhusten hoitajilta olen kuullut, että ihmiset käyvät katsomassa omaisiaan dementiakodeissa harvakseltaan. Käyvät kyllä, mutta vierailut ajoittuvat yleisiin juhlapyhiin. Tieto tuntui järkyttävältä, kunnes sain aiheesta omakohtaista kokemusta.

Äitini dementoitui ja pääsi hoitokotiin. Alku oli vaikeaa ja tunsin syyllisyyttä siitä, että olimme sisarrusteni kanssa järjestäneet hänet hoitoon. Vierailut hänen luonaan olivat raskaita ja pikkuhiljaa hän katosi omiin maailmoihinsa. Mistä puhua vierailulla kun ei tiedä enää kuka toinen on? Tai kun toinen vastaa kysymyksiin, joita et esittänyt, ja koetat jäljittää mihin kysymykseen toinen vastasikaan? On pahan tuntuista sanoa jatkuvasti ”ai nyt mä en ymmärtänyt” tai ”ai, muistatkohan sä nyt oikein?”. Totesin, että vierailuista tulee piinallisia ja harvenevia, kun ei voi enää keskustella eikä meidän välillä ole paljon muita yhdistäviä tekijöitä kuin arkinen puhe.

Piknikkien idea on tarjota jotakin yhteistä hauskaa, jotakin mistä voi jäädä hyvä mieli. Piknikit koostuvat kahviastiastosta, pöytäliinasta, vieraskirjasta ja kantokassista. Pieni kahvihetki ulkona, omassa huoneessa, terassilla, missä milloinkin. Teos kutsuu ihmisiä vierailemaan hoitokodissa, olipa sitten kyseessä omainen, ystävä, naapuri jne. Piknik-retki voidaan kattaa myös osastolle ja pienestä retkestä voivat nauttia henkilökunta yhdessä vanhusten kanssa tai keskenäänkin, jos siltä tuntuu.

Teos koostuu kahdestatoista piknik-kokonaisuudesta, jotka on otettu käyttöön 2011-12.