MUMMU-tuotteet syntyivät oudosta havainnosta: kirpputoreilla ja huutokaupoissa on valtavat määrät vanhoja arvotekstiilejä. Käsin kudottuja, kirjailtuja ja päärmättyjä tekstiilejä löytyy helpostikin. Tarjolla on myös tehdastekoisia pellava- ja puuvillatekstiilejä, joita ovat suunnitelleet kuuluisat taiteilijat; nyt syrjään siirrettyinä.

Tarkemmin asiaa tutkiessani huomasin, että usein tekstiileissä on tahroja, jotka eivät puhdistu kotikonstein tai pieniä reikiä, jotka ovat lähes huomaamattomia ja helposti korjattavissa. Tutkittuani omia kaappejani huomasin, että siellä makaa myös arvotekstiilejä. Ja miksi: samoista syistä kuin edellä ja lisäksi siksi, että niiden värimaailma ei tunnu houkuttelevalta. Päätin tehdä asialle jotakin.

On ollut vanha tapa värjätä uudelleen vaatteita ja näin saada ne uudistetuiksi. Myös kirjontaa on käytetty peittämään reikiä tai tahroja. MUMMU-tuotteissa olen pyrkinyt hyödyntämään näitä vanhoja tapoja, tehopuhdistuksen lisäksi. Joitakin osia tekstiileistä olen joutunut uusimaan uusilla kankailla. Olen koettanut uudistamistyössä kunnioittaa jo tehtyä työtä eli en turhaan silppua vanhoja, ehjiä tekstiilejä tai hyödynnä vain osia niistä. Esim. kaikki monogrammit on irroitettu puhkikuluneista tekstiileistä.

Välillä vanhasta uudeksi korjaaminen on tuntunut aika järjettömältä. Kaikki työvaiheet pitää tehdä käsin ja kaikki tuotteet pitää tehdä yksittäiskappaleina. Aika kallista. Monessa tapauksessa olisi ollut helpompi ja edullisempi tehdä koko tekstiili uudesta materiaalista.  Mutta silloin olisi menettänyt vanhan ja siihen säilöytyneet merkitykset sekä lisännyt ympäristön kuormitusta. Joten jos ajattelee, että niillä on arvoa, niin kannattaa sittenkin uudistaa vanhaa.

MUMMU-tuotesarja oli esillä lokakuussa 2007 Kohtuullisen onnellinen-näyttelyssä Helsingin vanhalla linja-autoasemalla. Näyttelyn tuotti Helsingin Kierrätyskeskus.